Pietola vaihtoi CS:GO:n valmentamiseen ja Valorantiin - valmennuksissa riittää huumoria ja tärkeitä oppeja.
Järviseudun ammatti-instituutista on jo vuodesta 2014 lähtien tarjottu esports-opintoja opiskelijoille, ja nykyään JAMIn katon alta löytyy myös KOVA Akatemia, jonka valmennuksista vastaa pitkälti Incoach. KOVA Akatemian opiskelijoita valmentaa KOVAssa aiemmin pelannut Lauri “Pietola” Hietala.
– Olin miettinyt valmentamista jo ennen kuin otin taukoa CS:n pelaamisesta, ja sitten siinä tauolla näin Cepin twiitin ja siitä lähti keskustelut. Valmentaminen on ollut tosi mukavaa, varsinkin ku valmennettavat on ollu sellasia kavereita jotka on valmiita tekemään tosi paljo hommia ja haluaa kehittyä, Pietola kuvailee.
Oulussa asuva Pietola aloitti oman uransa kilpapelaajana 13-vuotiaana, ja on sen jälkeen ehtinyt kerryttää paljon kokemusta. Tällä hetkellä valmentamisen lisäksi hän keskittyy Valorantiin.
– Valmentaminen avaa silmiä myös omalle toiminnalle, sillä siinä on paljon rennommassa roolissa kuin itse pelaajana. Mä osaan antaa opiskelijoille perspektiiviä ja vinkkejä, mutta myös itse opin todella paljon ja kehityn pelaajana valmentamisen kautta, Pietola toteaa.
Jokainen huippupelaaja tietää omat vahvuutensa ja kehityskohteensa
Kokenut ammattipelaaja käyttää paljon omia kokemuksiaan ja tarinoitaan valmentaessaan tulevaisuuden nuoria osujia. Lisäksi hän pyrkii siihen, että valmennuksissa on tietty “pukukoppimeininki”, jotta jokaisella on myös hauskaa samalla kun kehitytään pelaajina.
– Tavoitteena on pitää yllä hyvä meininki, jotta kaikki haluavat tulla treeneihin eivätkä haluaisi lähteä sieltä, Pietola summaa.
Hyvää ryhmähenkeä pitää yllä hauskuuden lisäksi se, että Pietola kiinnittää huomiota siihen, kuinka pelaajat puhuvat toisilleen niin pelin sisällä kuin siinäkin tilanteessa, kun tilanteita käydään myöhemmin läpi.
– Kokemuksesta voin sanoa, että kommunikaatio ja dialogin käyminen on monien tiimien ongelma. Asioista saatetaan puhua, mutta se tapa millä puhutaan jättää huonon fiiliksen koko joukkueelle, joten valmennuksissa painotan sitä että ongelmat käydään läpi mutta asiallisesti, ja siihen varataan aikaa - ei aleta kesken pelin siitä jauhamaan.
Pietola kehottaa ammattilaisurasta haaveilevia myös terveeseen itsekriittisyyteen. Hän huomauttaa, että jokainen pro-tason pelaaja osaa tunnistaa omat vahvuutensa, mutta toisaalta myös ne asiat, joiden eteen pitää tehdä töitä. Hän myös kehottaa pelaajia aina pyrkimään kohti parempia suorituksia.
– Vaikka joku tekisi virheitä pelissä, siitä voi oppia. Koitan saada pelaajat ajattelemaan niitä tilanteita uudestaan ja miettimään, mitä voisi tehdä eri tavalla, tai mitä onnistuneen pelin jälkeen voisi tehdä vielä paremmin, Pietola kertoo.
Pelaamisesta on paljon hyötyä myös muilla elämän osa-alueilla
Pietola on omakohtaisesti kokenut sen muutoksen, kuinka e-urheiluun ja pelaamiseen on suhtauduttu vuosien varrella. Hän itse kasvoi Kuusamossa useamman kilometrin päässä keskustassa, ja on saanut jopa hävetä pelaamista harrastuksenaan, vaikka se oli intohimon lisäksi tapa pitää yhteyttä kavereihin.
– Nykyään saa enemmän keskittyä siihen oleelliseen ja ymmärretään paremmin pelaamisen hyötyjä. Mä olin aika ujo kaveri, enkä ois uskonut että tuun ikinä olemaan esimerkiks haastatteluissa. Pelaamisella on ollut tosi iso sosiaalinen vaikutus muhun, Pietola kertaa pelaamisen hyötyjä.
Vaikka pelaaminen ei itsessään kuntoa kohota, varsinkin joukkuepelien, kuten CS:GO:n pelaaminen parantaa tiimityöskentely- ja kommunikaatiotaitoja, jotka ovat tärkeitä elämän jokaisella osa-alueella.
– Sanoisin myös, että ne jotka kilpailee kehittää myös resilienssiä, eli pystyy kestämään erilaisia vastoinkäymisiä ja stressiä paremmin. Itekkin olen ottanut tukkaan pelikentillä sen verran pahasti, että ei elämän vastoinkäymiset enää hetkauta niin pahasti, Pietola naurahtaa.
Ammattipelaajan urasta haaveileville Pietolalla on vielä kolme asiaa lisää, joihin kannattaa keskittyä: Tavoitteet, verkostot ja englannin kieli.
– Ehdottomasti kannattaa asettaa tavoitteita, oli se sitten pelaamiseen tai muuhun liittyvää. Jos tavoitteen sanoo ääneen jollekin tutulle, vaikka että pelaan ESEA Main -tiimissä vuoden sisällä, niin näkisin, että se voi kantaa pitkälle. Totta kai se edellyttää myös työtä sen eteen, mutta tavoitteellisuus on tärkeää, Pietola pohtii.
Toinen uraa edistävä asia on hyvät verkostot. Pietola itse tajusi verkostojen tärkeyden vaihtaessaan CS:GO:sta Valorantiin, sillä hän on rakentanut uudet verkostot käytännössä nollasta.
– Kyllähän mä tunsin joitain huippuja jotka oli vaihtaneet CS:n puolelta, mutta ne pelaa siellä huipputiimeissä, enkä mä voi sinne vaan kävellä. Kun tuntee paljon pelaajia, voi sitä kautta päätyä tiimiin tai rakentaa niiden ympärille tiimin, Pietola tiivistää.
Kolmantena asiana Pietola nostaa englannin kielen. Se, kuten hyvät verkostotkin, avaa paljon enemmän ovia.
– Mulle tää tuli oivalluksena Valorantissa. Aiemmin mulle englannin puhuminen oli tosi tönkköä ja vaikeeta enkä vieläkään miltään britiltä kuulosta, mutta se avaa niin paljon enemmän mahdollisuuksia kuin se, että puhuu pelkästään suomea!
Pietola odottaa tulevia valmennuksia innoissaan, ja odottaa tapaavansa lisää motivoituneita ja kehityksennälkäisiä pelaajia. Hän kuitenkin toivoo, että erityisesti tietyntyyppisiä pelaajia näkyy tulevaisuudessa enemmän.
– AWP-pelaajista on Suomessa pula, ja varsinkin jos vertaa CIS-regioniin missä melkein joka tiimistä löytyy kaks bossipelaajaa. Alkakaa pelaamaan sitä bossia, Pietola nauraa.
Käytämme sivustolla Google Analytics-seurantaa joka hyödyntää seurantaevästeitä ja anonyymisti tietoa, kuten kävijämääriä.
Dataa käytetään sivuston käyttökokemuksen parantamiseksi ja kävijämäärien mittaamiseen.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.
Kävijäseuranta
Tämä sivusto käyttää Google Analytics seurantaevästeitä kerätäkseen anonymisoitua dataa sivukävijöistä. Dataa hyödynnetään kävijäkokemuksen parantamisessa ja sivuston kävijämäärän seurannassa.
This website uses Google Analytics to collect anonymous information such as the number of visitors to the site, and the most popular pages.
Keeping this cookie enabled helps us to improve our website.
Hyväksy välttämättömät evästeet jotta voimme tallentaa valintasi.
Please enable Strictly Necessary Cookies first so that we can save your preferences!