VISIO.
HALUAMME TUODA NYKYSUKUPOLVEN
TÄRKEIMMÄN HARRASTUKSEN, PELAAMISEN, OSAKSI ARKEA JA OPINTOJA.

Christian Joutsenvuori, Perustaja

INCOACH

Olemme Incoach. Esports valmennukseen keskittyvä yritys, joka on ottanut tehtäväkseen parantaa valmennusmahdollisuuksia esportsin saralla.

Valmennamme nykypäivän suosituimpia pelejä iästä ja taitotasosta riippumatta, tavoitteenamme mahdollistaa eurheiluvalmennus kaikille kilpapelaamisesta kiinnostuneille. Haluamme kannustaa ja auttaa kouluja, urheiluseuroja sekä yrityksiä lähtemään mukaan esportsin monien mahdollisuuksien maailmaan.

Palvelumme sopivat kaikenlaisille ja kokoisille tekijöille. Työskentelemme tälläkin hetkellä usean oppilaitoksen, yrityksen ja esports-organisaation kanssa, jonka lisäksi valmennamme yksittäisiä pelaajiaja tiimejä. Palveluistamme löytyy myös pelikasvatuksellista kerhotoimintaa perheen nuorimmille.

ohjattu pelaaminen

Ohjatulla pelaamisella tarkoitetaan säännöllistä pelaamista, jota harrastetaan usein peliryhmissä kavereiden kanssa. Ohjattu pelaaminen sisältää usein erilaisia ryhmätehtäviä, jotka kehittävät nuorten kommunikaatio- ja ryhmätyöskentelytaitoja. Pelaaminen voi olla myös täysin kilpailullista sekä tavoitteellista niin yksilö- kuin joukkuetasolla. Tällöin usein pyritään parhaaseen pelilliseen suoritukseen pelkän hauskanpidon sijaan. Useimmiten ohjattu pelaaminen on kuitenkin jotain tältä väliltä - nuoret pelaavat yhdessä opetellen tärkeitä arjen taitoja samalla rennosti kilpaillen.

pelaamisen hyödyt

hello world!

Kielitaito

Pelien kielenä toimii useasti englanti, joka puolestaan laittaa pelaajat ajattelemaan vieraita sanoja ja etsimään niille merkityksen.

Silmän ja käden yhteistyö

Pelatessa käytetään aktiivisesti molempia käsiä. Toinen käsi liikuttaa hiirtä joka puolestaan liikuttaa pelaajaa, kun taas toinen suorittaa erilaisia pelinsisäisiä komentoja pelaajan. Jotta pelaaja voi tietää mihin liikkua ja milloin suorittaa mitäkin komentoja, tulee hänen ensin analysoida tilanne ja tehdä päätökset näköaistin perusteella.

Onnistumiset

Pelit ovat usein haastavia ja niissä voi olla tavoitteena saavuttaa jokin taso tai päästä paikasta X paikkaan Y tietyssä ajassa. Haastavan tehtävän ratkaistuaan pelaajat saavat usein jonkin pelinsisäisen palkinnon ja kokevat luonnollisesti onnistumisen tunnetta ja kehitystä.

Kommunikaatio

Kilpailullisessa pelaamisessa toimitaan usein tiimeissä ja sujuva kommunikointi joukkueen kanssa on tärkeä osa suoritusta. Pelit ovat usein erittäin nopeatempoisia ja kyky ilmaista asioita nopeasti ja selkeästi kehittyy.

TUTUSTU TIIMIIMME

CHRISTIAN JOUTSENVUORI

Toimitusjohtaja
Intohimoinen esports-alan yrittäjä laajalla kilpapelitaustalla. Valmennuskokemusta usean vuoden takaa Suomen huippuorganisaatioista ja oppilaitoksista.

MIKKO KALIJÄRVI

Koulutussuunnittelija
Ammatillinen opettaja, joka toi 2014 esportsin ensimmäisenä Suomessa toisen asteen opetussuunnitelmaan.

ZACHARIAS PLANTING

Suorituskykyvalmentaja
Tavoitteena kehittää suorituskykyisiä ja terveellisiä pelaajia, sekä luoda terveellisen e-urheilu ympäristön josta vahvoja pelaajia ja ihmisiä pääsee kasvamaan.

ELMO HÄMÄLÄINEN

Valmennuksen kehitys
Kokemusta käytännön valmentamisesta, sekä työskentelystä e-urheilun parissa mm. Jamkissa.

VALMENTAJAMME

CEPI

CHRISTIAN JOUTSENVUORI
Counter-Strike: Global Offensive/Valorant
Far far away, behind the word mountains, far from the countries Vokalia and Consonantia, there live the blind texts. Separated they live in Bookmarksgrove .

KONJZ

OSKARI JUHONEN
Counter-Strike: Global Offensive
A small river named Duden flows by their place and supplies it with the necessary regelialia, in which roasted parts of sentences fly into your mouth.

PER2

PERTTU LEPPÄ
Counter-Strike: Global Offensive
blind texts it is an almost unorthographic life One day however a small line of blind text Ipsum decided to leave for the far World of Grammar.

ESA

ESA SUOPANKI
Counter-Strike: Global Offensive
Far far away, behind the word mountains, far from the countries Vokalia and Consonantia, there live the blind texts. Separated they live in Bookmarksgrove .

SAMPPA

SAMU KYLMÄLÄ
Counter-Strike: Global Offensive
A small river named Duden flows by their place and supplies it with the necessary regelialia, in which roasted parts of sentences fly into your mouth.

NHK

EETU ANTTILA
Counter-Strike: Global Offensive
blind texts it is an almost unorthographic life One day however a small line of blind text Ipsum decided to leave for the far World of Grammar.

CHUZEEE

NIKO LUOTONEN
Apex Legends
Far far away, behind the word mountains, far from the countries Vokalia and Consonantia, there live the blind texts. Separated they live in Bookmarksgrove .

CRIATOR

LEEVI VAIKKOLA
Overwatch
A small river named Duden flows by their place and supplies it with the necessary regelialia, in which roasted parts of sentences fly into your mouth.

YÖKYÖPELI

ELMO HÄMÄLÄINEN
Overwatch
blind texts it is an almost unorthographic life One day however a small line of blind text Ipsum decided to leave for the far World of Grammar.

AIEMPIA ASIAKKUUKSIA

HYRIA
Hyria järjestää urheilijoiden ammatillista koulutusta johon Incoach toi lajiksi esportsin vuonna 2020. Kyse on hyvin tavoitteellisesta toiminnasta jossa yhdistyvät ammattivalmennus, tavoitteellinen harjoittelu sekä terveelliset elämäntavat.
JAMIN
Alajärven ammattioppilaitoksessa toimii yksi Suomen edistyneimmistä esports-opinnoista jonka valmennuksen järjestää Incoach. Opinnoista muodostuu 15 osp laaja kokonaisuus joka antaa erinomaiset valmiudet kilpapelaajana menestymiselle.
SASKY
Koulutuskuntayhtymä SASKY on järjestänyt esports-kursseja lukuisissa oppilaitoksissan jo usean vuoden ajan. Yrityksemme on järjestänyt SASKYn kilpapelivalmennuksen vuodesta 2018 lähtien.

usein kysytyt kysymykset

Mikä on Incoach

Incoach Oy on vuonna 2018 perustettu elektronisen urheilun valmennuksia tarjoava yritys. Palveluihimme kuuluvat pelikerhot, pelileirit ja elektronisen urheilun opinnot oppilaitoksiin.

Mitä on esports

Esports eli elektroninen urheilu on tietokoneella, konsolilla tai älylaitteella harjoitettavaa kilpailullista pelaamista. Sitä voidaan harrastaa yksilönä tai joukkueessa riippuen pelistä ja pelimuodosta. Esportsia voi harrastaa kuka tahansa laitteen omaava internetin välityksellä. Pelaamisesta tulee kilpailullista kun pelataan muita pelaajia vastaan kilpailullisessa ympäristössä, kuten turnauksessa tai liigassa. Kaikki pelaaminen ei ole e-urheilua, vaan harrastepelaamisesta tulee urheilua siinä vaiheessa, kun aletaan kilpailla tavoitteellisesti muita vastaan.

Mitä valmennukset sisältävät?

Valmennukset toteutetaan yksin tai ryhmissä. Sisältö vaihtelee suuresti pelin ja taitotason mukaan. Valmennus voi sisältää esim. yksilötaitojen sekä tiimityöskentelyn kehittämistä, tai taktiikoiden oppimista ja hiomista.

Keitä Incoachin valmentajat ovat?

Incoachilla toimivat alan kovimmat ja kokeneimmat esports-valmentajat, joista useat omaavat pitkän peli- ja koulutustaustan. Tehtäviin kiinnitetään valmentajat tapauskohtaisesti valmennettavan pelin ja osallistujien taitotason perusteella.

Missä ja miten valmennuksia järjestetään?

Lähes kaikki valmennuksemme hoidetaan verkon välityksellä etätyökaluja avuksi käyttäen. Tarvittaessa valmennukset voidaan järjestää myös paikan päällä - tavallisimpia tällaisia tilanteita ovat erilliset tapahtumat kuten leirit.

Mitä laitteistoa osallistuminen valmennuksiin vaatii?

Valmennuksiin osallistuminen vaatii tietokoneen tai konsolin, valmennettavan pelin valmiiksi asennettuna kyseiselle laitteelle, Discord-ohjelman sekä kuulokkeet ja mikrofonin. Huom! Mikäli osallistut konsolilla, viestintäsovellus Discordia varten tarvitset älypuhelimen tai vastaavan laitteen, sillä useimmat konsolit eivät tue Discordia.

Järjestetäänkö erillisiä valmennusleirejä?

Kyllä. Incoach järjestää vuosittain valmennusleirejä eri koulutusalan toimijoiden kanssa. Leirien yhteistyökumppaneina mm. JAMK, Muurlan Opisto ja Nuorten Porvoo.

Miten pelien ikärajoja noudatetaan valmennuksissa?

Noudatamme valmennuksissa aina kuvaohjelmalain mukaisia määräyksiä.
Contact Form Demo (#2)
Incoach Esport Oy
+358 50 492 7787
christian@incoach.fi
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram