Incoachille on myönnetty Avainlippu

Kirjoittanut Christian
 April 20, 2021
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Incoachille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä.  Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

- Incoach haluaa toiminnallaan tuoda esille Suomalaista laatua ja vastuullisuutta. Avainlippu istuu hyvin yrityksemme arvoihin ja tavoitteisiin - laadukkaan palvelun tuottamiseen ja suomalaisten työllistämiseen e-urheilun saralla. Yrityksemme on todella innoissaan oikeudesta edustaa Avainlippua ja Suomalaisen Työn Liittoa, tuumaa Incoachin toimitusjohtaja Christian Joutsenvuori.

Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.

Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.

- Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä, Mentu kertoo.

Lisää luettavaa

arrow-down linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram